Fulghum toteaa tulevansa kesän loppuessa hyvin filosofiselle tuulelle. ”Pohdiskelen ihmisten syviä, hyvin henkilökohtaisia tarpeita; niitä, jotka antavat meille toteutuessaan suuren hyvänolon tunteen. Emme puhu niistä mielellämme, koska pelkäämme että ihmiset eivät ymmärrä.” Sitten Fulghum kertoo leivitetystä pihvistä. (s. 59)
Lasten piiloleikeistä Fulghum löytää yhteyden keskiajan teologien Jumala-käsityksiin. Fulghum kertoo myös pesukarhujen rakkaudesta, lapsiltaan isänpäivänä saamasta tahmalaatikosta, kovakuoriaislajin toukka-asteen ulostepuolustuksesta sekä voikukista, joita hänen naapurinsa piti rikkaruohoina. Fulghum kuvailee, kuinka voikukista saa seppeleen, aineksia salaattiin ja makuvivahteen viiniin, kuinka voikukat sisältävät rautaa, A- ja C-vitamiinia ja kuinka ne ovat olleet olemassa jo 30 miljoonaa vuotta.
Naapurin räystäskourua puhdistava mies saa Fulghumin toteamaan, että hän tuntee ”pelonsekaista kauhua ihmisiä kohtaan, jotka saavat sellaiset työt tehtyä. Ihmisiä, jotka elävät kunnollista elämää; jotka tekevät aina sen, mikä kuuluukin tehdä, ja tekevät sen oikein.” He tietävät, ”milloin heidän autonsa on viimeksi huollettu” ja heidän ”verotuksensa perustuu tosiasioihin, ei aavistuksiin tai rukouksiin”. Sukatkin ovat aina siististi laatikossa, pareittain taiteltuna. ”Sellaisia ihmisiä on olemassa, joilla on kaikki hallussaan. He ovat vapautettuja Kaaoksen ja Entropian laeista. Näen heitä joka päivä ympärilläni, noita yhteiskunnan rauhallisia ja vakaita tukipylväitä. No, minä en kuulu heihin. Sotkusta toiseen on enemmän minun tyyliäni.”
Fulghumilla on pysyvä unelma, kepinkiillotusunelma, johon kuuluisi ”kepinkiillotusrituaali - siirtymäriitti ”hyväsydämiselle-mutta-kroonisesti-epäjärjestyksessä-elävälle”. Kepinkiillottajan ei tarvitsisi enää ikinä huolehtia vesikouruista, arkistoista, auton tavarasäiliöstä ja muista harmeista vaan niistä pidettäisiin huolta hänen puolestaan. (s. 76-79)
Fulghumille haravoimattomat lehdet pihalla ovat ”itämainen matto, punaista ja keltaista ja vihreää ja ruskeaa” ja kertoo joululahjatoiveestaan, saada lapsuus takaisin. Puhuessaan jonkun rouvan kanssa keskitalven masennuksesta Fulghumilta kysytään, eikö hän ole koskaan masentunut, ja hän vastaa että ”vajoan joskus niin alas, että sieltä pääsemiseksi tarvitaan moniosaiset tikkaat”. Silloin auttaa Beethovenin 9. sinfonia, jonka musiikki tulvii kuulokkeista ”kuin Luomisen ensimmäisenä päivänä”.
Fulghum löytää suutaristaan erään Laman reinkarnaation ja Buffalo-tavernasta ruman intiaanin joka tanssii niin hyvin että saa toisetkin mukaan. Fulghum pohtii myös sähkökaapeleita ja niiden yhdistämistä Jumalaan sekä kertoo sankaristaan, kuorma-auton kuljettajasta joka lähestulkoon saa autonsa lentämään. Hän kuvailee ensimmäistä ilmapallomatkaa siteeraten Einsteinin ajatusta ”mielikuvitus on tietoa tärkeämpää” ja toteaa, että ”Ei ole koskaan liian myöhäistä lentää!”
Fulghum miettii vuoden arvoituksia, joita hän on listannut ja joita ovat mm. ”Miksi niin monet ihmiset sulkevat silmänsä pestessään hampaitaan” ja ”Miksi seeproja on olemassa?” Listan alussa ovat isot asiat, joita hän on miettinyt pitkään, kuten miksei pääse sateenkaaren juurelle. Vielä ylempänä listassa ovat suuret arvoitukset, kuten miksi ihmiset nauravat ja miksi taide on olemassa. Ylimpänä listalla on elämän tarkoitus ja miksi on kuoltava, josta Fulghum pääsee takaisin sieniin joista kertomalla hän tämän tarinan aloitti. ”Ilman sieniä ei olisi leipää tai viiniä tai edes sinua. Leipä, viini, juusto, olut, hyvä seura, kunnon pihvi, hienot sikarit – kaikki homesientä. - -Sienet ovat elämän ja kuoleman välillä kätilöinä yhä uudelleen.” (s. 143-146)
Fulghum kävi eläintarhassa, seuraili erityisesti leijonien elämää ja totesi, että ”Me ihmiset pidämme kovaa ääntä siitä, että olemme ainoat ajattelevat olennot ja selitämme, että ”elämä ilman tutkimusta ei ole elämisen arvoista”.” Fulghum toteaa, että hän kyllä mielellään suostuisi uhanalaiseksi lajiksi, ”oman elämäni tutkiminen on kyllä toisinaan varsinainen taakka. Kuvitelkaa, miten kuljette lastenne kanssa ison, mukavan häkin ohitse, joka on täynnä tupakantumppeja, konjakkipulloja ja T-luupihvin jätteitä; ja siinä, auringossa köllöttelemässä, on vanha kunnon Fulghum kuuden kauniin naisen ympäröimänä. Kun lapsi osoittaa minua sormellaan ja kysyy: ”Mitä varten tuo on olemassa?”, haukottelen, avaan silmäni ja sanon ”Hällä väliä”. (s. 155)
Fulghum kertoo myös sosiologiystävästään, joka vakoilee koko ajan, erityisesti ihmisten kylpyhuoneita. ”Hän valmistelee sosiologian väitöskirjaa. Hän väittää, että monet muutkin vakoilevat. he eivät ole tekemässä sosiologian väitöskirjaa. Ihmiset eivät puhu siitä paljon – sitähän ajattelee ehkä olevansa ainoa, joka tekee sitä, eikä kukaan halua tulla leimatuksi omituiseksi.” (s. 162) Psykiatriystävä taas tarjoaa selityksen sille, miksi ihmiset ajavat katua eteenpäin vaikka sen varrella on kyltti ”Tie päättyy”.
Fulghum kertoo myös isoisästään Samista, jonka mukaan Murphyn laki ei päde aina, vaan maailmankaikkeudessa on hetkiä jolloin kaikki sujuu, tavallisten ihmisten pieniä ihmeitä, ”mitä-olisi-voinut-tapahtua-muttei-tapahtunut-ihme”, ”mitä-ei-ikinä-olisi-voinut-tapahtua-mutta-tapahtui-ekstaasi” joka voitti kaikki todennäköisyydet, sekä ”vain-yksi-niistä-päivistä-autuus”, jolloin mitään erityistä ei tapahtunut.
Fulghumin isoisä sekä on että ei ole olemassa riippuen siitä mitä todellisuudella tarkoitetaan. Fulghum ei ole koskaan nähnyt isoisäänsä, mutta kuvittelee mistä kaikesta he keskustelisivat jos hän olisi läsnä. Fulghum kertoo kuinka tavallaan keksimme kaikki sukulaisemme. ”Otamme mitä tiedämme, joka ei ole koskaan koko tarina, ja lisäämme, mitä toivomme ja tarvitsemme, ja ompelemme sen kasaan jonkinlaiseksi perhetilkkupeitoksi, jonka alle kömpiä sielumme sohvalle. Keksimme jopa itsemmekin, yhdistäen sen mitä olemme siihen mitä toivomme, että olisimme. En ole varma, miksi niin pitää olla, mutta niin se on.” Ajatellessaan isoisäänsä Fulghum valmistautuu olemaan sellainen isoisä kuin hän haluaisi olla.
Fulghumin lempikirjanloppu ”ei ole loppu ollenkaan. Se on se, missä James Joyce jättää Finnegan’s Waken kesken, ilman pistettä tai selitystä. Jotkut oppineet uskovat, että viimeinen lause on yhteydessä siihen epätäydelliseen lauseeseen, joka alkaa kirjan, ja viittaa siis päättymättömään sykliin.” (s. 189) Miten sitten Fulghum lopettaa kirjansa? Se selviää lukemalla kirja.
Fulghumin tarinankerronnan yhteyteen sopii hyvin tämä laulu:
Arvi Lind - Hyviä uutisia
http://www.youtube.com/watch?v=2W4C_5RVenU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti