Ajatuksellisia innoittajiani XIX - Mika Pantzar

Mika Pantzar

Luin Mika Pantzarista Tiede-lehdestä 8/2011.

http://www.tiede.fi/artikkeli/1442/kulutustutkija_tarttuu_omaan_aikaan

Mika Pantzar näkyy mediassa. Artikkelissa hän on sanonut, että ”Periaatteeni kuitenkin on, että jos tutkijan palkka maksetaan verovaroin, hänellä on velvollisuus ottaa kantaa asioihin. Ja on esillä olossa varmaan mukana vähän narsismiakin.” Se ei kuitenkaan kovin pahalta narsismilta kuulosta, että periaatteena on se, että verovaroin palkatun tutkijan tulee ottaa kantaa asioihin. Olen tästä samaa mieltä.

Pidin hänen tutkimusalueensa laajuudesta sekä hänen tavastaan tehdä spontaaneja löytöjä: ”– Olen aina hypännyt uuteen aiheeseen oman uteliaisuuteni mukaan. Uskon satunnaisiin kohtaamisiin. Jo pikkulapsena kuljin kirjastossa hyllyltä hyllylle ilman selvää tavoitetta. Tutkijana moni hankkeeni on käynnistynyt siitä, että olen törmännyt kirjakaupassa mielenkiintoiseen kirjaan.”

Pantzar provosoi jo koulussa: ”Mika halusi provosoida opettajiaan ymmärtämällä aineiden aiheet tahallaan väärin ja kehittelemällä vaihtoehtoisia argumentteja. Samanlainen hän on kollegoiden mukaan vieläkin. Kuluttajatutkimuskeskuksessa samassa tiimissä työskennellyt erikoistutkija Tanja Kotro sanoo Pantzarin ”provosoivan toisinaan provosoinnin ilosta”. Hänen mukaansa Mika kuitenkin yleensä tietää, kuka kestää suoraa puhetta, kuka ei. Oppositiohenki lyö Pantzarin puheista läpi vähän väliä. Hän osaa olla eri mieltä jopa itsensä kanssa.” Pidin tästäkin. Yritän kehittää itseni kanssa väittelyä.

Yleisesti ottaen kaikilla kauhukakaroilla on erityinen paikka sydämessäni, useammastakin syystä. Yksi syy on se, että provosointi ymmärretään helposti väärin. Saatetaan olettaa, ettei ihminen ymmärrä mistä on kysymys, jos hän näyttää ymmärtäneen jonkin väärin. Sitä ei kuitenkaan voi tietää, jos ei todella tiedä mitä ihminen ajattelee. Toisekseen se, että provosoi joskus, ei tarkoita sitä, että provosoi aina. Ihmisillä on kuitenkin joskus taipumus tehdä perusteettomia yleistyksiä.

Lisäksi provosoinnissa on se ongelma, että aina ei voi varmasti tietää kuka kestää suoraa puhetta ja kuka ei. Minusta esimerkiksi opettajien ja psykologien voi olettaa ja edellyttää kestävän kritiikkiä suhteessa opiskelijoihin ja asiakkaisiin, johtuen valta- ja kokemuserosta. Valta ja kokemus tuovat vastuuta. Kauhukakaroille ei kannata suuttua, heille kannattaa antaa mielekästä tekemistä.

Englantilaisten sosiologien kanssa kirjoitettu englanninkielinen kirja eurooppalaisten arjen koreografiasta kuulosti myös kiinnostavalta. Tämä oli mielenkiintoinen ajatus: ” Kaikkien yritysten ja toimialojen pitäisi Pantzarin mielestä löytää omat prime timensa ja sopeutua niihin. Valmiutta ja herkkyyttä tähän ei kuitenkaan juuri ole.” Mietin, mitä tämä tarkoittaisi psykologian alan yritysten tapauksessa. Onko Suomessa psykologian alan yrityksiä, jotka tarjoaisivat esimerkiksi päivystyspalveluja öisin? Olisiko niille kysyntää?

”Ystävät ja kollegat kuvailevat Mika Pantzaria helposti innostuvaksi, kriittiseksi ja kärsimättömäksi.” Tämä on mielestäni mainio kuvaus ja osoitus siitä, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tutkijatyyppiä.