Jung innoittaa minua, nämä tekstit tosin menevät asiasta ja otsikostakin sivuun mutta menkööt. Olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota S-preferenssiin käyttöön myös siksi, että olen tullut tietoiseksi siitä, että psykologiassa kiinnitetään liian vähän huomiota ihmisen ruumiillisuuteen. Kartesiolainen dualismi näkyy alallamme implisiittisesti. Olen miettinyt paljon sitä, miten kartesiolaisen dualismin voisi ylittää ja käytän tässä metodina myös introspektiota.
Ei tämä minulle mitenkään itsestään selvä valinta ole, vaan kehityksen tulos. Opiskelujen alussa en juuri miettinyt ihmisen kehollisuuden huomiointia psykologiassa enkä ollut aiheesta niin kovin kiinnostunutkaan. Olen alkanut ajatella asiaa ja kiinnostunut siitä mm. Doltoon, fenomenologiaan ja Martti Siiralan ajatuksiin tutustumisen myötä, Hannele Harjusen lihavuuteen liittyvän väitöskirjan luettuani sekä aiheeseen liittyvien, joidenkin opiskelukaverien kanssa käytyjen keskustelujen johdosta.
Yritän ajatella niin, että S-preferenssiä käyttävän teoreettinen ajattelu on toisenlaista kuin N-preferenssiä käyttävän, ja kummallakin on paikkansa tässä maailmassa. Ehkä yhteinen alue S- ja N-preferenssejä käyttäville voisi löytyä teorioiden soveltamisesta.
Ystäväni ilmaisee tämän S- ja N-preferenssien eron näin: "S-tyypit eivät ymmärrä pohjimmiltaan abstraktien ja konkreettien asioiden kokemuksellista eroa, sen takia että S-tyypeille jos teoria toimii sen on oltava tosi (sen sijaan että ajateltaisiin sen olevan vain yksi tapa mallintaa todellisuutta, todellisuudesta sinänsä "irrallisena").
Tämä funktioiden ero saattaa näkyä myös aikakäsityksissä. Olemme puhuneet tästäkin ystäväni kanssa. Voi olla niin, että S-funktiota käyttävän on helpompi orientoitua kronologisen kellon käyttöön johtuen konkreettisesta läsnäolosta nykyhetkessä. Viisarien näyttämä aika on jotakin hyvin konkreettista. Nykyhetkeen orientoituminen taas edesauttaa sitä, että tekee juuri tällä hetkellä tarpeelliset toimet seuraavaa hetkeä ajatellen.
Himankan mukaan on eri asia kysyä ”mitä kello on” kuin ”mitä aika on”. Näiden pohjalta nimesin kaksi erilaista jäsennystapaa ajan kokemiselle: ”paljonko kello on”-jäsennys (kronologinen, mitattava, lineaarinen aika) ja ”mitä aika on”-jäsennys (syklinen, virtaava tietoisuus). Olen sanonut, että oma hahmotustapani on jälkimmäinen ja yhdistettynä fenomenologiaan ja systeemiteoriaan se tarkoittaa sitä, että ajan kokemus on yhteisvaikutuksellinen seuraus ruumiillisesta sijainnista jossakin tilassa joka muodostuu erilaisista osatekijöistä.
Se on kärjistys. Käytän myös kronologiseen aikaan liittyvää jäsennystä. Vaihtelen näitä kahta jäsennystapaa tarpeen mukaan. Koen joskus tarpeelliseksi kärjistää asioita, sillä kärjistämisen avulla voi ilmaista asiat selkeämmin. Käytän kärjistystä myös silloin, jos kritisoin vallitsevia diskursseja ja yritän tuoda esiin vaihtoehtoisen hahmotustavan. Siitä tosin seuraa usein se ongelma, että ihminen ei tule ymmärretyksi jos kärjistykset otetaan liian kirjaimellisesti. Kärjistys on siten myös keino tutkia ihmisen havainnointia: etsiikö hän toisen ihmisen toiminnasta ja ajattelusta omia käsityksiään tukevia seikkoja, vai pystyykö hän aidosti haastamaan itsensä ja ajattelemaan asiaa uudelleen, toisen ihmisen kannalta.
Tuo jaotteluni kahteen ajan jäsennystapaan ei kuvaa pelkästään omaa kokemustani, vaan kehittelin sen siltä pohjalta mitä olen lukenut fenomenologiasta, buddhalaisesta psykologiasta Tapio Malisen kirjoituksista, Csikszentmihalyin tutkimasta flow-ilmiöstä, Jaana Venkulan kirjasta Taiteen välttämättömyys jossa hän käsittelee kokemustaan kaiken virtaavuudesta, Anthony de Mellon ja Eckhart Tollen ajatuksista käsitteisiin takertumattomuudesta, tuntemieni ihmisten kuvauksista siitä miten he hahmottavat ajan jne.
Jäsennystapani on siis kehitetty varsin moniääniseltä pohjalta. Esimerkiksi flow-ilmiötä kuvaillaan siten, että siihen liittyy kokemus ajan muuttumisesta: joko aika tuntuu kuluvan todella nopeasti tai todella hitaasti. Käsitteisiin takertumattomuuden ideasta on samoja ajatuksia buddhalaisessa psykologiassa ja de Mellon sekä Tollen ajatuksissa.
Minusta, jos ottaa kronologisen kellon annettuna, faktana, silloin on takerruttu tietopohjaisen ajan jäsennyksen käsitteeseen. Tiedon lisäksi aika käsitteenä tarvitsee myös ajattelua. Kello ja kalenteri ovat ihmisen kehittämiä välineitä, sosiaalisia sopimuksia. Olen havainnut, että ihmisten elämä voisi joskus olla helpompaa ja vähemmän stressaavaa, jos ei liikaa takerruttaisi esimerkiksi kellon aikoihin absoluutteina silloin kun se ei ole tarpeellista.
On tietysti hetkiä, jolloin on syytä olla kronologisen kellon mukaan ajoissa paikalla – esimerkiksi asiakastapaamiset ja läheisten suuret juhlat. Asiakastapaamisissa ajoissa oleminen tuonee turvallisen rakenteen kohtaamiseen. Läheisten suurissa juhlissa taas on juhlan luonnetta ja osallistujia kohtaan kunnioittavaa olla ajoissa.
Olen kuitenkin havainnut joidenkin ihmisten kokevan syyllisyyttä ja ahdistusta siitä, jos he myöhästyvät kronologisen kellon näyttämistä ajoista. Olen myös havainnut, kuinka näitä ihmisiä saatetaan perusteetta leimata välinpitämättömiksi tai itsekkäiksi mikä vielä pahentaa syyllisyyden ja ahdistuksen kokemusta. Se taas ei edesauta ajoissa olemista millään tavalla ja kategorisoivat ja yleistävät tulkinnat aiheuttavat kärsimystä. Tämä havainnoitu kärsimys on minulla johtanut vallitsevan käsityksen haastamiseen sekä sen esille tuomiseen, että kronologinen aika ei ole mikään absoluuttinen fakta.
Vaikka psykologin onkin hyvä olla asiakastapaamisissa ajoissa, asiakkaan myöhästelyyn tulisi mielestäni suhtautua lempeästi. Ehkä poikkeus tästä voisi olla tilanne, jossa asiakas hakee rajoja myöhästelyllään ja toivoo konfrontaatiota. Tällainen tilanne lienee kuitenkin harvinaisempi kuin se, että ihminen myöhästelee koska on masentunut tai väsynyt eikä jaksa lähteä ajoissa vaikka haluaisi olla ajoissa paikalla. Tiedän yhden tällaisen ihmisen, ja minut on tehnyt surulliseksi se, kun aikoinaan havainnoin sitä, kuinka kovasti hän halusi olla ajoissa ja pelkäsi sitä, että psykologi tulkitsee hänen myöhästelynsä väärin. Ehkä tämä pelko sitten alitajuisesti vaikutti siihen, että oli vaikea ehtiä ajoissa.
Lisäksi joillakin asiakkailla voi olla sellainen aikakokemus, että heidän on vaikea ehtiä ajoissa paikalle. Tähän ei välttämättä liity mitään sen kummempaa psykologista tai muutakaan sairaus- tai poikkeavuusluokituksen ansaitsevaa syytä. Inhimillinen erilaisuus kun ei vielä toistaiseksi ole diagnosoitava sairaus. Tällaisissa kuvaamissani tapauksissa suosittelen lempeää ja armollista suhtautumista sekä mahdollisesti asian sanallista avaamista niin että asiakkaalle ei jää vääriä käsityksiä psykologin tulkinnoista tai turhia pelkoja jotka voisivat vain lisätä myöhästelyä.
Olen itse myöhästellyt paljonkin, olen saanut siitä myös hyvin kriittistä ja suorasanaista palautetta jonka takia olen yrittänyt korjata asiaa. Katson kuitenkin, että vaikka olisin aina ajoissa joka paikassa, olen kuitenkin joskus ollut myöhässäkin ja tämän oman inhimillisen epätäydellisyyden tulee johtaa siihen, että siedän vastaavaa käytöstä muiltakin.
MBTI antaa sekä teoreettista että käytännössä sovellettavaa ymmärrystä inhimillisistä ilmiöistä tavalla, johon muu psykologia ei pysty. Pidän tätä isona puutteenaa psykologiassa, jonka ei pitäisi olla oirelähtöinen tiede mutta siten se minulle näyttäytyy. Yritän omalta osaltani muuttaa asiaa. Vielä eräs selitys MBTI:n pohjalta myöhästelylle on P- ja J-preferenssin käytön ero. P-preferenssiä käyttävät ovat spontaaneja. He saattavat olla matkalla tapaamiseen, johon he ovat lähteneet viime tipassa, koska löysivät jonkin mielenkiintoisen artikkelin luettavaksi. Matkalla he törmäävät johonkin tuttuun kadunkulmassa, jäävät vaihtamaan pari sanaa - ja lopulta myöhästyvät. J-preferenssiä käyttävät ovat järjestelmällisempiä, eivätkä jäisi notkumaan kadunkulmaan - tai sitten he olisivat varanneet matkaan niin paljon aikaa, että ehtisivät ajoissa vaikka mikä tulisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti