“Jumalalla on ibn Arabin mukaan loputon määrä ominaisuuksia. Tämän vuoksi, on eräässä mielessä sama käytämmekö Jumalasta kaikkia nimiä vai yhtä. Ibn Arabi jakaa ajattelussaan puheen kahteen osaan: 1) aitoon, 2) epäaitoon. Se, onko puhe aitoa vai ei, on riippuvainen puhujan asenteesta. Aito puhe on sitä, että puheessa on ymmärretty, että Jumalalla on loputon määrä nimiä ja ominaisuuksia.”
“Tämän oivalluksen kautta ihmisen on mahdollista suvaita eri uskontoja ja samalla ymmärtää todellisuutta eri näkökulmista. Epäaidossa puheessa Jumala on rajattu vain tiettyihin nimiin ja todellisuuden tarkastelutapoihin.”
“Ibn Arabin käsitys kielestä liittyy vahvasti oletukseen, jonka mukaan kaikista lähimpänä Jumalaa ovat kaikista hämmästyneimmät. Joka ymmärtää täydellisesti, mitä puhe Jumalasta tarkoittaa, ei ymmärrä mitään. Ibn Arabille omista näkemyksistään varmat ihmiset, joiden mukaan Jumalan olemus on rajattu vain tiettyihin nimiin, ovat itsereflektion ja perimätiedon vankeja. Ibn Arabin käsityksen mukaan he tuntevat vain sen Jumalan, jonka ovat itse itselleen omilla ajatuksillaan rakentaneet. Nämä ajatusrakennelmat eivät kuitenkaan koskaan ole muuta kuin Jumalan negaatio.”
En ehkä itse sanoisi, että perimätietoa ja itsereflektiota painottavat ajattelijat olisivat epäaitoja. Kyllä he varmaankin tosissaan asiassaan ovat. Ehkä tässä aidolla ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, kuinka aito ihminen on suhteessa omaan maailmaansa, vaan sitä, kuinka aidosti ihminen tavoittaa Jumalan olemuksen.
Toisaalta voitaisiin myös ajatella, että suhteessa mihin tahansa asioihin kenties tarvitaan erilaisia ajattelijoita: niitä, jotka säilyttävät perinteitä ja niitä, jotka uudistavat perinteitä. Jotkut saattavat myös tehdä molempia tai keksiä jonkin ihan uuden tavan.
Voidaan myös kysyä, eikö sitten projisoiva lukutapa tuota omilla ajatuksilla rakennetun Jumalan. Ehkä tässä on kuitenkin kyse siitä, että ymmärtää oman projektionsa olevan vain yksi näkökulma ja sallii myös muut näkökulmat. Kenenkään yksittäisen ihmisen näkökulma mihinkään asiaan voi tuskin olla täydellinen.
“Ibn Arabin mukaan sisäisen viisauden paljastumisen myötä mystikolla ei ole enää mitään toivoa sopeutua tavallisten ihmisten elämään tai mihinkään kulttuuriin ja hänet valtaa täydellinen kodittomuuden tunne. Löytäessään Jumalan ihminen joutuu kauhun valtaan. Jumala on kauhistuttava mysteeri, joka yhdistää itseensä todellisuuden kaikki puolet. Tämänkaltaisesta jumalkokemuksesta on käytetty latinan kielen ilmausta mysterium tremendum.”
“Ibn Arabille kauhistus ei ole kuitenkaan negatiivinen asia, vaan vasta tämän kokemuksen myötä ihminen pystyy asettamaan itsensä osaksi luontoa ja sen muodostamaa kokonaisuutta. Kauhistuksen myötä ihminen ymmärtää oman paikkansa luonnon muodostamassa kokonaisuudessa. Paratiisi on ibn Arabille paikka, jossa onnellisuus on jatkuvasti uhattuna.”
Tässä yhteydessä mietin sitä, että jos kaikista lähimpänä Jumalaa ovat kaikista hämmästyneimmät, mystikon ei tarvitse olla koditon. Mystikko voi löytää kotinsa ihmettelevästä ajattelusta peruskysymysten äärellä. Ihmettelevä ajattelu on mahdollista missä tahansa ja koska tahansa. Ihmettely ei myöskään vaadi jotenkin todella erikoista aihetta tai matkustamista kaukaisiin paikkoihin. Kotinsa voi löytää myös kielestä.
Itse ihmettelin viimeksi erikoista kattilaa, jonka näin ystävälläni kun pidimme eräänä sunnuntaina yhteistä sushin valmistamisen ja syömisen iltaa. Ystäväni kysyikin minulta, olenko tehnyt Big Fiven ja mitkä ovat avoimuus-pisteeni. Olen tehnyt ja korkeat ne avoimuus-pisteet ovat. Se kuitenkin kuvaa enemmän asennoitumistani ulkomaailmaan kuin aina käytännön toimintaa, ja toisaalta avoimuus käytännön toimintana ei välttämättä tarkoita sitä että kokeilee mitä tahansa tai seikkailee ympäri maailmaa. Tämä ystäväni jonka kanssa teimme susheja asuu melko lähellä ja löytöretkeilyn kohteen voi keksiä vaikkapa uudentyyppisestä kattilasta.
Teimme epäilemättä sushin valmistamisen ja syömisen hitausennätyksen. Kuusi tuntia käytimme siihen, että haimme kaupasta sopivat tarvikkeet, teimme sushia, söimme sushia ja juttelimme. Se oli hyvin rentouttavaa. Ystäväni joka on myös psykologian opiskelija, osasi hyvin asettautua kanssani sushin teon lähikehityksen vyöhykkeelle. Olin ennenkin syönyt sushia, mutta en tehnyt itse.
Sushi on suurta herkkuani. Siinä jos missä on kerrassaan jumalainen maku- ja väriyhdistelmä. Ainakin niissä susheissa joita teimme ystäväni kanssa: merilevää, riisiä, tofua, graavilohta, porkkanaa ja kurkkua sekä “mausteena” soijaa ja wasabitahnaa. Voisin alkaa sushimystikoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti