Lihava ruumis nähdään usein vain lihavuuden kautta. Tämä on attribuutioerhe joka toistuu erilaisissa muodoissa myös psykologiassa. Yksilö palautetaan yhteen selittävään tekijään joka voi olla esimerkiksi lapsuus, seksuaalisuus, narsismi, häpeä, diagnoosi jne. Nähdäkseni tämä on seuraus reduktionistisen luonnontieteen vahvasta asemasta. Oma kantani on systeemiteoreettinen emergentti materialismi jossa kokonaisuuden palauttaminen osaan on looginen virhe. Fenomenologisesti se on yksiaspektista tarkastelemista jossa ihminen ei voi todellistua kokonaan.
Lihavuus on yksi naisten syyllisyyden, ahdistuksen, vihan, itseinhon ja häpeän tunteiden tärkeimpiä lähteitä. Tähän on vaikuttanut yksilöllistymisen ja ulkonäköruumiin merkityksen kasvaminen länsimaisessa kulttuurissa. Ruumiin ulkomuodosta on tullut yhä keskeisemmin henkilökohtainen muokkausprojekti, onnistumisen tai epäonnistumisen määrittelypaikka.
Painoon liitetty identiteetti on painon ja elämäntilanteen aaltoliikettä. Lihavuuden kokemus kytkeytyy vahvasti käsitykseen omasta subjektiudesta, toimintakyvystä ja mahdollisuuksista, arvosta, seksuaalisuudesta ja identiteetistä naisena. Yksi lihavuuden paradokseista on se, että lihava ruumis on jatkuvasti esillä kokonsa vuoksi, mutta samanaikaisesti näkymätön: lihavuus deseksualisoi naiset naisina. Tämä tosin toimii kompetenssin lisääjänä seksistisessä toimintaympäristössä.
Lihavuusstigman vastustamisessa on kolme pääryhmää: passiiviset, aktiiviset ja reflektoivat keinot. Passiivisiin keinoihin kuuluvat sisäistäminen ja viha. Aktiivisiin keinoihin kuuluvat verbaalinen takaisinantaminen, fyysinen aggressiivisuus, liioittelu ja aktivismi. Reflektoiviin keinoihin kuuluvat itsensä hyväksyminen ja valveutuneisuus.
Usein käytössä on samanaikaisesti useampia keinoja. Tutkimusaineiston henkilöt käyttivät kaikkia edelläkuvattuja keinoja lukuunottamatta fyysistä aggressiota. Eniten aineistossa oli sisäistäjiä ja verbaalisesti puolustautuvia. Itsensä hyväksyjiä, liioittelijoita ja aktivisteja oli muutamia. Heillä ilmeni halu muuttaa yhteiskunnan asenteita joita pidettiin poliittisena kysymyksenä ja tyttöjen sortamiseen laihdutuspakolla otettiin kriittinen näkökulma.
Aineistosta tuli esiin myös muita stigmanhallintatapoja joita olivat pyrkimys neutralisoida stigmaan liittyviä negatiivisia ominaisuuksia peittämällä vartalo tai kiinnittämällä huomio vartalon muihin ominaisuuksiin sekä itsen etäännyttäminen samaa stigmaa kantavista laihduttamisella.
Lihavuus oli joillekin myös positiivinen kokemus jonka voi kääntää omaksi edukseen: oman lihavuuteen liittyvän marginalisaation ja leimaamisen kautta jotkut olivat oppineet sietämään paremmin erilaisuutta ja vaatimaan oikeudenmukaista kohtelua myös muille syrjintää kokeville ihmisryhmille.
Entisaikojen ruumista ulkoapäin kuristavan korsetin sijaan naisiin on iskostettu sisäinen kontrollin korsetti, Stigmatisoinnissa on kyse vallasta ja oikeudesta sekä yhteisön pyrkimyksestä määrittää ja asettaa rajat normaaliudelle ja epänormaaliudelle, hyväksyttävälle ulkonäölle, käytökselle tai elämäntavalle sekä ruumiillisuuden rakentamiselle sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Lihavuuden stigman haitalliset vaikutukset ulottuvat muihinkin kuin lihaviin. Lihavuuteen liitetty sosiaalisen hyväksyttävyyden menettäminen ja sen pelko lietsovat osaltaan tyytymättömyyttä omaan ruumiiseen ja ylläpitävät käsitystä, että ruumista on jatkuvasti muokattava sosiaalisen hyväksyttävyyden säilyttämiseksi tai parantamiseksi. Erityisesti naiset ovat sisäistäneet tämän ajattelutavan niin hyvin, että normaalipainoisetkin naiset tuntevat olevansa ylipainoisia tai liian lihavia ja kokevat laihduttamisen tarpeelliseksi.
Kulttuuriset käsitykset ideaalivartalosta ja sen mukanaan tuomasta sosiaalisesta menestyksestä yhdessä lihavuuteen yleisesti liitettävien negatiivisten stereotypioiden ja ennakkoluulojen kanssa tekevät lihavasta ruumiista epäideaaleina pidettyjen ominaisuuksien kiteytymän. Jos lihavuus käsitetään stigmatisoituna identiteettinä ja poliittisena ruumiillisena erona, lihavien ihmisten saama huono kohtelu ei enää näyttäydy vain yksilön henkilökohtaisena ongelmana, vaan yhteiskuntaan sisäänrakennettuna ja sen ylläpitämänä syrjintänä, marginalisointina ja suvaitsemattomuutena.
Länsimainen kulttuuri on lihavuusfoobinen. Siitä keskustellaan harvoin, millaista on elää ruumiissa joka on stigmatisoitu hävettäväksi, naurettavaksi, epäterveeksi ja ällöttäväksi ja joka harvoin nähdään arvokkaana, terveenä, normaalina tai kauniina. Lihavuuden stigmatisoiminen marginalisoi lihavia naisia ja työntää heitä kohti “lihavuuden välitilaa”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti