Lääketieteen käyttämät mittarit ja kulttuuriset käsitykset lihavuudesta poikkeavat toisistaan. Arjessa ihmistä ei määritellä lihavaksi numeerisen mittaustuloksen vaan sen perusteella, kuinka paljon heidän kokonsa katsotaan poikkeavan normista.
Lihavuuden kokeminen välitilana nousi teemana esiin aineistosta. Lähes kaikki naiset olivat laihduttaneet, laihduttivat parhaillaan tai suunnittelivat laihduttamista. Kokemusta lihavuudesta tai lihavana elämisestä pidettiin väliäaikaisena tilana tai hetkellisenä poikkeamana, vaikka lihavuus olisi ollut heidän pysyvin ruumiillinen olotilansa.
Lihavuus esiintyi kokemusta merkittävästi jäsentävänä välitilana sekä konkreettisella että käsitteellisellä tasolla. Moni tunsi itsensä ulkopuoliseksi tai riittämättömäksi suhteessa naiseuden normeihin ja odotti laihtumista voidakseen alkaa elää.
Ruumis on merkitysten ja käytäntöjen risteyskohta jossa kohtaavat yhteiskunta ja yksilö, luonto ja kulttuuri, instituutiot ja halut. Subjektius kiinnittyy ruumiiseen ja muokkautuu vuorovaikutuksessa näiden eri elementtien kanssa. Ruumiillisuus on subjektiuden perusta.
Subjektius ja ruumis muuttuvat jatkuvasti erilaisten prosessien myötä. Nykyään ruumista myös muokataan enemmän tietoisesti sekä konkreettisesti että mielikuvien tasolla. Lihaville ruumiin muokkaamisesta on tullut normatiivinen pakko ja myös yksilön sosiaalisen hyväksyttävyyden edellytys. Laihduttamista ja laihtumista pidetään lihavan henkilön “luonnollisena” tavoitteena.
Liminaali on alunperin sosiaaliantropologinen käsite. Välitilassa oleva henkilö tai ryhmä ei ole osa aiempaa yhteisöä mutta ei myöskään osa uutta yhteisöä ja näin ollen rakenteellisesti ja sosiaalisesti näkymätön, eristetty ja hetkellisesti määrittelyjen ulkopuolella. Lihavuus voi jäsentyä ja se voidaan kokea yhtä aikaa sekä hetkellisenä että pysyvänä kokemuskategoriana.
Lihavuus rikkoo hyväksyttävän ruumiin normia monella tavalla. Se paikantuu sekä käsitteellisesti että kokemuksellisesti esimerkiksi terveyden ja sairauden, hyveellisyyden ja moraalittomuuden, normaalina ja epänormaalina pidetyn ruumiin ulkomuodon sekä hyväksyttävänä ja ei-hyväksyttävänä pidetyn feminiinisyyden väliin.
Ruumiin koon merkitys terveyden normina ja ulkoisena merkkinä on korostunut vaikeammin havaittavan yleiskunnon kustannuksella. Aineiston naiset ovat sisäistäneet tämän käsityksen perinpohjaisesti ja yhdistävät lähes systemaattisesti hyvän terveyden ja kunnon hoikkuuteen ja sairauden ja huonon kunnon lihavuuteen.
Lihava ruumis jää välitilaan myös sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteen. Lihava nainen mielletään usein sukupuolettomaksi ja seksuaalisesti neutriksi tai hänen seksuaalisuutensa kyseenalaistetaan tai kielletään. Toisaalta lihava nainen edustaa myös jonkinlaista alkukantaista hyperseksuaalisuutta.
Laihuudesta on tullut lähes myyttinen olotila, jolloin kaikki on mahdollista. Niin kauan kuin ruumis on lihava, elämä on jonkinlaista odotussalielämää jossa ei voida toimia täysivaltaisena ja hyväksyttynä subjektina. Naiset kokevat, ettei heillä ole oikeutta omaan elämään ja saavutuksiin. Omat ja ympäristön asenteet, syrjintä ja stigmatisointi estävät hyväksyvämmän suhtautumisen omaan ruumiiseen ja voivat muodostaa ylittämättömän korkean kynnyksen esimerkiksi osallistua liikuntaharrastuksiin, luoda uusia sosiaalisia suhteita, mennä lääkäriin jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti