Kontakteista vetäytyminen ei sekään ole helppo käsite. Kontakteista vetäytymistä pidetään monien mielenterveysongelmien oireena. Kontakteista vetäytyminen tulisi kuitenkin suhteuttaa yksilön aiempaan sosiaalisten suhteiden määrään ja laatuun sekä yksilön tyypillisiin toimintatapoihin sosiaalisissa suhteissa. Ihmiset ovat erilaisia.
Joillekin ihmisille on luontevaa, että heillä on vain muutamia ystäviä joihin pidetään yhteyttä silloin kun jaksetaan ja ehditään. Samoin joillekin ihmisille on luontevaa viettää pitkiäkin aikoja yksin ja he haluavat välillä vetäytyä kontakteista omiin oloihinsa. Yksinolo, vähäiset sosiaaliset kontaktit tai hetkellinen vetäytyminen sosiaalisista kontakteista eivät sinänsä siis ole vielä oire mistään.
Tässäkin yhteydessä otan esiin Myer-Briggsin tyyppi-indikaattorin. Kommenttini aiheesta ovat Vesa Routamaan kirjasta ”Katse naamion taa – itsetuntemuksesta voimaa”. MBTI:ssä on neljä preferenssiparia joista yksi on introversio-ekstraversio. Kyseinen ulottuvuus nähdään toisin kuin Big Fivessa. MBTI:ssä kyseinen ulottuvuus kuvaa ihmisen asennetta ympäristöön ja energian suuntaa.
Ekstrovertti saa energiaa ensisijaisesti ulkomaailman kohteista, introvertti sisäisestä maailmastaan. Big Fiven mukaan kaikissa ihmisissä on jonkin verran kaikkien preferenssien piirteitä. Introvertit kuitenkin viihtyvät pidempiä aikoja yksin – he tarvitsevat yksinäisyyttä energisoituakseen. Ekstroverteilla tämä on toisin päin. Vähäinen sosiaalisten kontaktien määrä tai tarve vetäytyä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta aina välillä saattaa siis olla ihan normaalia.
Päihteiden käyttö tulisi erottaa päihteisiin turvautumisesta. Ensimmäinen ei aina tarkoita jälkimmäistä. Ei ole tarkoitus kieltää sitä, että jotkut ihmiset kokevat esimerkiksi jonkinlaista epämääräistä, sanallistamatonta pahaa oloa jota helpottaakseen he turvautuvat päihteisiin. Jos ihmisellä ei ole keinoja sietää tai muuttaa epämiellyttävää olotilaansa ja hän sammuttaa sen päihteillä, se voi olla monella tavalla ongelmallista. Ihmisestä voi tulla päihderiippuvainen mikä yleensä huonontaa elämän laatua ja vie mahdollisuuksia oman yksilöllisen potentiaalin toteuttamiselta. Päihteiden käyttö vastauksena sisäiseen pahaan oloon ei pidemmällä aikavälillä poista pahaa oloa vaan lisää sitä.
Tässä yhteydessä tulisi kuitenkin erottaa päihteiden käyttö, jonka motiivina on esimerkiksi uteliaisuus ja kokeilunhalu tai päihteiden käyttö, joka liittyy kohtuulliseen sosiaaliseen juhlimiseen. Nyt ei ole tarkoitus sanoa, että päihteitä pitäisi välttämättä kokeilla. Eikä uteliaisuuden tai kokeilunhalun tarvitse liittyä päihteiden käyttöön. Lisäksi juhlia voi myös ilman päihteitä ja on monia muitakin tapoja olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kuin sellaisia, joihin liittyy päihteiden käyttö.
Itse olin 18-vuotias kun join alkoholia ensimmäisen kerran. Aiemmin en juonut, koska halusin noudattaa alkoholiin liittyvää lainsäädäntöä. Toinen syy oli se, että ajattelin, että alkoholi on hermomyrkky, jota en halua käyttää tunteiden ja ajatusten käsittelyyn. Tietoisesti valitsin olla käyttämättä alkoholia – sitä olisi kyllä ollut tarjolla. Ystäväni olivat humaaneja ja empaattisia eivätkä yrittäneet painostaa minua päihdekokeiluihin.
Jos menisin psykologille joka ei tuntisi minua ennestään, kertoisin hänelle vain elämänhistoriani haasteellisista kokemuksista erityisesti lapsuuteen liittyen, sekä kertoisin joidenkin omaisteni ongelmallisesta alkoholinkäytöstä ja toteaisin, että olin eilen muuten juhlimassa, tämä saatettaisiin tulkita täysin väärin. En todellakaan olisi mielissäni, jos minun tulkittaisiin vain mitään ymmärtämättä toistavan jotakin lähiympäristöni käyttäytymismallia. Se ei sitäpaitsi edes tavoittaisi kokemusmaailmaani.
Kun pääsin yliopistoon opiskelemaan, tein täysin tietoisen valinnan sen suhteen, että haluan elää ns. opiskelijaelämää ja hieman villiä ja vapaata nuoruusaikaa. Tämä tietoinen valinta perustui useisiin tekijöihin. Ensinnäkin ajattelin, että se on välttämätöntä tulevan työni kannalta. Jos asiakkaakseni tulisi värikkään nuoruuden omaavia henkilöitä, miten voisin ymmärtää heitä jos en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa?
Tieto ei ole kaikki ja kokemuksella on merkitystä. Ihminen joka ei ole koskaan ollut humalassa, ei voi ymmärtää miltä se tuntuu. Toisekseen ajattelin, että minullakin on oikeus elää edes pieni jakso ns. huoletonta nuoruutta. Ennen yliopistoa minulla ei oikein ollut siihen mahdollisuutta eikä haluakaan. En tiedä olenko kuitenkaan ollut mitenkään erityisen huoleton; olen ollut jatkuvasti mukana järjestötoiminnassa ja ajattelen psykologian kysymyksiä jatkuvasti. Huomautan myös, että huolettomuus on eri asia kuin vastuuttomuus.
Tarkoitan tässä huolettomuudella mm. samaa kuin pappi ja kirjailija Jaakko Heinimäki Pyhän huolettomuuden käsitteellään: ”Pyhästi huoleton osaa itsensä ja elämän kevyesti. Hänellä ei ole tarvetta pakottaa itseään jaksamaan, vaan hän on päättänyt hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, vaikka välillä väsähtäneenäkin. Hän tietää, että elämää ei voi hallita ja siksi hän voi hullun tilanteen sattuessa vaikka nauraa itselleen.”
Kolmannekseen ajattelin, että joistakin omaa elämää varjostavista asioista - kuten lähipiiriin kuuluvien ihmisten inhimillisistä tragedioista liittyen päihteisiin – voi päästä lopullisesti ohi vain kokemalla samankaltaisia asioita ja selviytymällä niistä. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että pitäisi hankkia itselleen päihdeongelma. Jossain määrin minulla on vieläkin kontrolloiva suhde alkoholiin – lasken annokseni joka kerta kun alkoholia nautin. Tässä asiassa lienee pieni ylikontrollointi kuitenkin parempi asia kuin alikontrollointi.
Päihteiden käyttö voi myös liittyä doltolaisesti tulkittuna yhteiseen ilonpitoon. En ole ainakaan opiskelijaporukoissa kokenut, että päihteitä käytettäisiin ensisijaisesti siksi, että niillä yritettäisiin välttyä jonkin sietämättömän sisäisen kokemuksen kohtaamiselta tai käsittelyltä. En ole myöskään kokenut, että asioita, tunteita tai ajatuksia pystyttäisiin käsittelemään vain päihteiden nauttimisen äärellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti