Kävin muutama kuukausi sitten kaupunginkirjaston poistomyynnissä. Ihan kuin olisin päässyt aarrevarastoon! Niin paljon ihania kirjoja, jotka maksoivat vain 20 senttiä kappaleelta. Ilmeisesti muutama muukin ajatteli samoin; en ole koskaan ennen nähnyt ihmisten jonottavan kirjaston poistomyyntiin. Nyt näin.
Sali jossa kirjat olivat, oli niin täynnä ihmisiä että liikkuminen oli vaikeaa. Täytyi pitää kyynärpäät tiukasti kiinni vartalossa ettei tönisi toisia ihmisiä. Hiki valui koko ajan ja oli vaikea hengittää. Joitakin kirjoja katsomaan päästäkseen joutui jonottamaan useita minuutteja. Kirjoja kasaantui syliin niin että niiden kannattelu alkoi tuntua käsivarsilihaksissa. Kun pääsin ovesta ulos aarteeni sylissäni, olo oli voitonriemuinen.
Ymmärrän hyvin Roope Ankkaa, joka on nuoresta pitäen uutterasti etsinyt aarteita lähtien kerta toisensa jälkeen lähes mahdottomalta tuntuviin aarrejahteihin maailman tutkimattomimpiin, vaarallisimpiin ja vaikeimpiin kolkkiin. Vähän kuin kirjastoihin poistomyyntiaikaan.
Roope Ankka on kerännyt rahasäiliöönsä rahaa kuutiometreittäin. Roopella on tapana ottaa rahakylpy aina aamuisin ja sukellella rahoissaan kuin pyöriäinen. Roope Ankalla on rahaan intohimo; hän rakastaa rahaa ihan sen itsensä vuoksi. Roopelle jokaisella lantilla ja setelillä on myös oma tarinansa, tunne- ja muistoarvonsa. Roopella on tapana kertoa sukulaisilleen tarinoita: “Kerran nuorena Klondykessä...” Roope Ankka tuntee setelien ja kullan tuoksun jo kaukaa ja tietää heti, jos yksikin lantti puuttuu säiliöstä.
Lapsena muistan kerran leikkineeni Roope Ankkaa. Keräsin kaikki leikkirahani yhteen, kaadoin ne sängylle ja kierin niissä. Totesin kyllä, että minulla ei ihan riittävästi ole rahaa rahakylpyyn. Osan leikkirahoista olin ostanut kaupasta, osan tehnyt itse.
Vihreä vesiväri, pensseli, vesi ja valkoiset paperiarkit muuttuivat omassa setelipainossani leikkidollareiksi. Metalliset pullonkorkit taas muuttuivat leikkikolikoiksi. Siihen ei tarvita muuta kuin metallisia pullonkorkkeja, vasara ja jokin sopiva alusta, kuten kesällä aurinkoinen kallio. Siinä on rahapaja valmis ja sepäntaidot kehittyvät. Ensin pullonkorkista naputellaan reunat suoriksi. Tämän jälkeen lantti naputellaan tasaiseksi. Lantti on syntynyt.
Ehkä se on totta, että lapset leikeissään jäljittelevät aikuisten todellisuutta. Kenties he samalla käyvät läpi myös ihmislajin historiallista kehitystä. Ei ihme, että lapsia usein kiinnostavat vaikkapa tulitikkuleikit. Kukapa ei tuntisi alkukantaista riemua tulen (ja rahan ja raudan muokkaamisen) keksimisestä?
Oma Roope Ankka-unelmani olisi jättikokoinen kirjasäiliö, jonka voisin täyttää kirjoilla. Sitten voisin käyttää päivät pitkät kirjojen tuoksusta nauttimiseen, kirjoissa sukelteluun, kirjakylpyihin, kirjojen katselemiseen, sivujen koskettamiseen, selailuun ja lueskeluun... Tunnistaisin kirjan valmistusvuoden jo tuoksusta ja huomaisin jos yksikin kirja puuttuisi. Vanhana voisin kertoa nuoremmille sukulaisille tarinoita: “Kerran nuorena Klondyk...siis kirjaston poistomyynnissä...”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti