Lapsesta saakka lihavien ja aikuisena lihoneiden kokemuksia lihavuudesta muovaavat mekanismit ovat erilaisia. Lapsesta saakka lihavien ryhmässä useampien oli mahdollista identifioitua lihaviin ryhmänä sekä käsittää lihavuus osaksi omaa itseä ja subjektiutta kuin aikuisena lihoneiden ryhmään kuuluvien.
Aikuisena lihaviksi tulleet tiedostavat ja kokevat konkreettisesti eron entisen ja nykyisen tilanteensa välillä muun muassa siinä, miten muut ihmiset reagoivat heihin ja kohtelevat heitä. Aikuisena lihoneet joutuvat käsittelemään tavalla tai toisella sitä, miten arvo “ruumishierarkiassa” laskee ruumiin muuttumisen myötä. Tämä “arvon lasku” on aiheuttanut monelle ahdistusta, häpeän ja syyllisyyden tunteita.
Molempien ryhmien naisten kokemukset lihavuudesta olivat kuitenin ristiriitaisia. Hoikkuuden vaatimus ymmärretään yleisesti ottaen epärealistiseksi ja sitä pidetään ahdistavana. Kuitenkin itsen hyväksyminen lihavana tuntui mahdottomalta.
Tutkittavat kokivat että heidän täytyy selittää lihavuuttaan: miksi he ovat lihavia, kuinka heistä tuli lihavia, kuinka he antoivat itsestään tulla lihavia, aikovatko he laihduttaa jne. Lihavan ihmisen täytyy elää sen tietoisuuden kanssa, että hän ei ole täysin tunnustettu subjektina jollei ruumis muutu hoikaksi.
Sekä lihavuuden hoitoon liittyvissä että muissa diskursseissa jää usein huomiotta, että arvioinnin kohteen näkökulmasta tarkkailu, kritiikki ja muutospaine kohdistuvat paitsi ruumiiseen myös identiteetin ydinalueisiin, siihen kuka on. Fyysisen muutoksen mukana myös luonne syntyy uudelleen hoikkana persoonana. Tästä tulee mieleen Feniks-myytti, jonka eräs variaatio tämä on.
Pyrkimys korostaa lihavuuden väliaikaisuutta ja esittää lihavuus välitilana kieltää suuren ihmisryhmän olemassaolon ja identiteetin mahdollisuuden tai vähintäänkin työntää heidän kokemuksensa marginaaliin. Vaikka lihavuutta ei ole pystytty konkreettisesti hävittämään, lihava ihminen on saatu subjektina katoamaan.
Meidän tulisi kyseenalaistaa vallitsevat normit ja käsityksemme hyväksyttävästä ruumiin koosta ja muodosta sekä muokata käsityksiämme subjektiuden ehdoista. Se voisi olla henkisesti ja konkreettisesti vapauttavaa niin lihaville kuin lihavuutta pelkäävillekin.
Lopuksi 36-vuotiaan naisen pohdiskelua jossa ko. nainen kannustaa toisia lihavia toimijuuteen. Tätä voinee pitää yleisemminkin hyvänä elämänohjeena. “Joskus voisimme myös rentoutua ja unohtaa ylipainomme. En tarkoita, ettei meidän pitäisi välittää mistään mitään, vaan meidän pitäisi antaa itsellemme lupa olla mielikuvituksemme sankareita. Me lihavat, joiden on vaikea päästä niin sanottujen normaalien mittoihin, emme uskalla elää täysillä. Aina me kuitenkin ajattelemme, että mitähän tuokin tuossa miettii. Joskus olisi hyvä unohtaa kokonaan muut ja ajatella, millainen ihminen minä haluaisin olla muille. Millainen itselleni? Millaisena haluaisin muiden minut kokevan? Voinko muuttua sellaiseksi? Ja vastata armeliaasti: kyllä sinä voit olla unelmiesi sankari ja valloittaa! Täytä pieni unelmasi heti. Se on sinun velvollisuutesi tässä maailmassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti