Löysin tämän Stuart A. Kauffmanin kirjan idean juuri sinä perjantaina, kun olin edellisen yön valvonut kissan ja väitöskirjaesittelyesseen parissa ja sitten vielä ollut abipäivillä aamusta alkaen. Oli jo myöhäinen iltapäivä ja olin toki väsynyt. Kun luin tästä ideasta, energisoiduin niin paljon, että väsymykseni haihtui ja pompin pitkin laitosta. Koin valtavan suurta, energisoivaa löytämisen iloa, mikä on yksi inhimillisistä iloista suurimpia.
Tässä kirjassa on mahdollisesti käsitteellistetty ainakin osa omasta tavastani ajatella. Olin jo aiemmin – tästä kirjasta tietämättä – miettinyt systeemiteoreettista tulkintaa Jumalasta. Ensimmäisen kerran tähän ajatukseen tutustuin muutama vuosi sitten sen ajatuksen muodossa, jonka myöhemmin laitoin Mikael Leimanin blogiin:
Omaan ajatteluuni kuuluu myös systeemiteoria. Mingersin versiossa Bouldingin järjestelmäajattelusta on yhdeksän eri järjestelmän tasoa kuvauksineen, ominaispiirteineen ja esimerkkeineen. Tason yhdeksän kuvaus on ”transsendenttiset järjestelmät”, ominaispiirteenä ”väistämätön tuntemattomuus” ja esimerkkinä ”Jumala?” (http://www.tse.fi/FI/yksikot/erillislaitokset/tutu/Documents/etu/etu_7.pdf ) s. 26
Kokeilin äsken tuota linkkiä ja se ei harmi kyllä toiminut enää, ainakaan tällä hetkellä.
Kehittelin ajatusta hieman myös kandissani noin vuosi sitten: “Jumala ei ole suurenmoinen tulppa, joka sulkee meidät kiertämään maailmaamme ilman päämäärää. Jumala on halun dynamiikka joka syntyy ja löytyy vain toisten ihmisten kautta, suhteissa ja kommunikaatiossa. “Mitä enemmän moninkertaistatte Jumalan kipinöitä, joita ovat kaikki ihmiset, sitä enemmän teillä on keskustelua Jumalan kanssa”. (Dolto: evankeliumit ja usko psykoanalyysissä – halun elämä s. 10) Ihminen ihmisenä on syntynyt puheesta, joka tulee halun suhteesta olentojen välillä. Tämän suhteen alkuperä on Verbi, halun teko kohdata toinen. Sitä kutsutaan Rakkaudeksi joka tulee toisaalta. Tämä toisaalla oleva on Verbi ja Jumala. Mieleeni palautuu kohta Johanneksen evankeliumin alusta: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala".
“Jeesus osoittaa meille – että ihmissuhteiden ensimmäinen perusmerkitys on samastua toiseen." Tämä on kuin Emmanuel Levinasin toisen ihmisen kohtaamisen synnyttämää ensimmäistä etiikkaa: jokaisen ihmisen kasvot sisältävät eettisen vaatimuksen muille ihmisille.(käsite jonka opin joka lukiolaisten filosofiatapahtumassa Platonin akatemia). Systeemiteoreettisesti Jumalan kohtaaminen on yhteisevoluution prosessista syntyvä emergentti ilmiö: systeemin ja toimintaympäristön jatkuva ja vuorovaikutukseen perustuva kehitys jossa yhdenkään systeemin kehitys ei ole riippuvainen ainoastaan siitä itsestään.(wikipedia)
Otin silloin wikipediasta systeemiteoriaan liittyvät käsitteet sekä Mingersin ja Bouldingerin idean mahdollisesta transsendentista järjestelmästä ja yhdistin niitä Dolton käsitteisiin. Miten suurta löytämisen iloa koinkaan kun nyt kuulin tästä kirjasta.
Tästä tuli mieleeni jo se aiemmin Mikael Leimanin blogiin kirjoittamani näkemys siitä, että merkkimateria on itsessään aina jotakin: alkeishiukkasia. Kysymys merkkimaterian koostumuksesta on kuitenkin eri asia kuin kysymys siitä, voidaanko merkin ominaisuudet palauttaa niihin osiin joista merkki koostuu. Itse kannatan emergenttiä materialismia jonka näkökulmasta vastaus on: ei voida. Halutessaan maailman voi katsoa koostuvan verkostosta: merkeistä ja niiden välisistä viittaussuhteista jotka voi nähdä emergenttinä ilmiönä.
Mietin edelleen systeemistä merkkiteoriaa - mm. fenomenologisilla, doltolaisilla, kauffmanilaisilla sekä Myers-Briggsin tyyppi-indikaattoriin liittyvillä mausteilla. Se nyt vaan on kivaa kokata käsitesoppaa!
Tämän kirjan ajatukset tuovat mieleeni myös Alf Rehnin ajatukset luovuudesta. “Perusajatukseni on, että luovuus on aina mukanamme. Se putkahtaa esille sodan aikana, kun ihmisten täytyy keksiä tapoja selvitä hengissä. Luovuus nousee esille vankiloissa ja vankileireillä. Sitä on kadulla narkomaanien parissa aivan yhtä lailla kuin mainostoimistoissa, joilla on ironisia nimiä. Ja minua kiinnostaa juuri tämä talttumaton energia, tämä ihmiselämää läpikotaisin leimannut alkuvoima. Ei luovuuden hohdokkuus eivätkä ne ihmiset, joiden mielestä kaikki on koko ajan niin kivaa.” (Alf Rehn: Vaaralliset ideat, s. 32)
Ja “- - 1900-luvun alkupuoliskolla talouden kehitystä tutkinut Joseph Schumpter tunnetaan ilmaisusta creative destruction, luova tuhoaminen. - - Voimme nähdä luomista vain, jos olemme halukkaat ymmärtämään maailman dynamiikkaa. Hänen oivalluksensa oli siinä, että luovuudessa oli aina muutosta, ja että tässä muutoksessa tapahtuu monimutkaista yhteispeliä luovan ja tuhoavan välillä.” (Alf Rehn: Vaaralliset ideat, s. 33)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti