Länsimaisissa kulttuureissa lihavuutta ei nähdä yhtenä ruumiillisena variaationa vaan epänormaaliutena ja puutteellisuutena. Harjusen mukaan tähän on monia syitä. Eräs olennainen syy on lihavuuden vahva negatiivinen stigma. Lihaviin liitetään ominaisuuksia joita pidetään kielteisinä vanhan kristillisen filosofian perinteessä joka sisältää ajatukset moraalisuudesta, hyveistä, kunnollisuudesta sekä sukupuoleen perustuvat odotukset ideaalin naisruumiin ulkonäöstä. Toinen syy on ulkonäön merkityksen kasvu.
Harjunen käyttää lihavuuteen kohdistuvan normalisoivan hallinnan ja vallan käytäntöjen analyysin pohjana Foucaultin ajattelua. Foucaultlaisesti voitaisiin todeta, että lihavuus on diskursiivinen kategoria joka luodaan, tuotetaan ja ylläpidetään sosiaalisissa käytännöissä ja instituutioissa. Kaikki suhteet ovat valtasuhteita.
Organisaatioiden ja yhteisöjen järjestystä ylläpitävää läpitunkevaa ja jokapäiväistä valtaa on kaikkialla. Siksi sitä on totuttu pitämään “luonnollisena” ja “normaalina”.
Koulussa lapset oppivat paitsi kirjatietoa, myös tietoa sosiaalisista organisaatioista ja rakenteista sekä yhteisön arvoista. Iso osa tästä oppimisesta tapahtuu ruumiillisesti.
Koulu tuottaa ja uusintaa sukupuolijärjestelmää käytännöissään. Koulussa tytöt oppivat “ruumiin curriculumin”: käsityksen siitä, millainen on normalisoivan standardin mukainen, ideaalinen, “normaali” feminiininen ruumis. Tämä sisältää sopivan ulkomuodon ja käyttäytymisen sekä keholliset rajat. Lihava naisruumis nähdään suhteessa tähän ideaaliin ja siten epänormaalina. “Ruumiin curriculum” on keskeinen tekijä kun luodaan sukupuolitettuja identiteettejä ja epätasa-arvoisia suhteita yhteiskunnassa. Minulle tulee mieleen, että ruumis on välittäjä fyysisten hallintakeinojen sisäistymisessä mielen kontrolliksi.
Koulussa käytetään useita erilaisia, erityisesti lihavien tyttöjen ruumiisiin kohdistuvia normalisoivan hallinnan tekniikoita, jotka näkyvät niin koulun terveydenhuoltojärjestelmässä, liikuntatunneilla kuin oppilaiden keskinäisessä vuorovaikutuksessakin.
Näitä normalisoivan hallinnan tekniikoita ovat nimittely, mittaaminen, syrjintä ja valvonta. Harjusen aineistossa monet naiset muistivat ensimmäisen hetken jolloin heitä oli nimitelty lihaviksi – tapahtumapaikkana usein juuri koulu. Koulussa naiset olivat oppineet sen että he ovat puutteellisia normiin nähden. Osa naisista koki, että he eivät edes olleet lihavia silloin kun heitä oli ensimmäisen kerran nimitelty ja että eräs osasyy heidän lihavuuteensa oli juuri lihavaksi nimittely koulussa.
Mittaamisen historiallinen perinne on yhdistelmässä kansallistunnetta ja rotuhygieniaa: heikkoja, kömpelöitä ja lihavia lapsia ei katsottu sopiviksi edustamaan kansakuntaa. Mittaaminen sisälsi punnitukset, jotka joskus tehtiin jopa koko luokan edessä paino ääneen huutaen. Näin yksityisestä tiedosta ja omasta ruumiista tehtiin julkista omaisuutta.
Lihavaa ruumista myös valvotaan. Tutkimuksessa kävi ilmi, että jo niinkin nuoria kuin seitsemänvuotiaita tyttöjä oli laitettu vähäkaloriselle dieetille. Tässä kohtaa ajattelin “Mitä helvettiä! Laittaa nyt lapset laihduttamaan...”. Eräs nainen oli kokenut, että varhain aloitettu dieetti oli tuhonnut hänen aiemmin terveen suhteensa ruokaan. Harjusen mukaan vaikutti siltä, että on tärkeämpää tehdä lihavasta yksilöstä hoikka kuin parantaa hänen terveyttään.
Monet naiset olivat kuulleet koulun terveydenhoitajalta tai lääkäriltä ensimmäisen kommentin lihavuudestaan. Eräs nainen kuvasi kokemustaan;“Minusta tuntui ettei sairaanhoitaja arvioinut vain painoani vaan myös ihmisarvoani.” Naiset olivat kokeneet, että heidän tulisi muuttaa ruumistaan tullakseen hyväksytyiksi. Myös lapsille kerrottu valistus lihavuuden yhteyksistä diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin koettiin sen ikäisille vieraaksi ja etäiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti